Bigbank

Bigbank on useissa Euroopan maissa toimiva rahoituslaitos, joka on perustettu jo vuonna 1992 Virossa. Suomessa Bigbank tarjoaa 2000 – 20 000 euron kulutusluottoja sekä määräaikaistalletuksia. Voit hakea lainaa 6 – 120 kuukauden laina-ajalle. Bigbankin lainaajilleen asettama ikäraja on 22 vuotta. Hakea voivat sekä Suomen kansalaiset että henkilöt, joilla on voimassaoleva oleskelulupa Suomeen. Lainan hakemista ei rajoita se, minkä pankin pankkitiliä asiakas käyttää. Asiakkaalla on oltava riittävän suuret tulot, jotta laina voidaan myöntää. Minimitulot ovat nettona 1200 euroa kuukaudessa. Tulojen on täytynyt olla tällä tasolla muutamia kuukausia ennen lainahakemuksen lähettämistä. Bigbankin, kuten kaikkien muidenkin rahoituslaitosten, lainan saamisen ehtona on, että hakijalla ei ole maksuhäiriöitä. Lainaa voi hakea joko yksin tai yhteishakijan kanssa. Yksin hakevan on mahdollista hakea enintään 10 000 euron kulutusluottoa. Silloin laina-aika on maksimissaan 72 kuukautta. Mikäli lainassa on mukana yhteisvastuullinen rinnakkaishakija, voi luottoa saada jopa 20 000 euroa. Suurempien lainasummien saaminen on helpompaa yhteishakijan kanssa. Lainasta peritään kuluina korkoa, joka määräytyy asiakaskohtaisesti, sekä 95 – 195 euron sopimuspalkkio ja 8 euron kuukausittainen tilinhoitomaksu. Sopimuspalkkion koko määräytyy lainasumman perusteella. Yli 4000 euron summien sopimuspalkkio on aina 195 euroa. Bigbankilla on käytössä tyytyväisyystakuu, jonka ansiosta asiakas voi tarvittaessa palauttaa lainansa jopa 60 vuorokauden päästä luottosopimuksen solmimisesta. Palautetusta lainasta ei peritä kuluja, ja 60 vuorokauden palautusaika ylittää reilusti kuluttajansuojalaissa määritellyn palautusoikeuden. Tyytyväisyystakuuta voi hyödyntää, jos et jostain syystä ole tyytyväinen ottamaasi lainaan tai et yllättäen tarvitsekaan sitä. Jos haluat perua lainasi, ota yhteys Bigbankin asiakaspalveluun sähköpostilla tai puhelimitse. Asiakaspalvelu kertoo sinulle palautettavan lainasumman koon, ja se tulee maksaa viiden päivän sisällä. Myös yhteishakijan kanssa haettu laina on mahdollista perua tyytyväisyystakuuta käyttäen. Voit kuitenkin hyödyntää tyytyväisyystakuuta ainoastaan kerran kolmessa vuodessa. Täytä Bigbankin lainahakemus jo tänään. Saat hakemuksen lähetettyäsi yhteydenoton Bigbankin lainaneuvojalta. Lainaamiseen tarvitaan liitteeksi palkkatodistus tai tiliote viimeisen kolmen kuukauden ajalta. Jos saat positiivisen luottopäätöksen, voit allekirjoittaa lainasopimuksen nopeasti netissä tai tavalliseen tapaan. Sähköinen allekirjoittaminen onnistuu useimpien pankkien verkkopankkitunnuksilla.

  Halino